Sisäinen suodatin

Joskus joutuu tilanteeseen, jossa kokee, että olisi pakko saada sanoa jotain. Luulee tietävänsä jonkin asian paremmin kuin toinen. Ärsyttää, kun joku selittää asiaa väärin, huonosti tai vaikka liian hitaasti liian monen mutkan kautta. Tekisi niin kovasti mieli kommentoida ja tuoda oma panoksensa keskusteluun. Tai ihan vähän vain ohjailla keskustelua kiinnostavampaan suuntaan. Tai sitten haluaisin vaan lääkärin vastaanotolla kommentoida, että ”anteeksi herra lääkäri, mutta teidän housunne ovat haaroista aika pahasti ratkenneet”. Perisuomalainen häpeä estää usein kommentoimasta jälkimmäiseen tapaukseen, mutta aiemmin mainitut tilanteet saattavat joissain tapauksissa yrittää uutiskynnyksen. Koska suodatin ei aina toimiuomaan avaavani suun ja kommentti tulee, oli se tarpeellinen tai ei.

Mutta jos asetunkin itse tarinankertojan asemaan, joka keskeytetään, suhtautumiseni keskeyttävään kommentointiin muuttuu nopeasti. Asetun puolustuskannalle ja ärsyynnyn. Enkö puhu tarpeeksi ymmärrettävästi vai miksi joillekin tulee tarve jyrätä toisen puheenvuoro ja puhua sama asia päälle omalla tavallaan? Keskustelu syntyy jakamisesta ja kuuntelemisesta ja pystyn teoriassa asettumaan kummallekin puolelle. Mutta innostuessani kohtaan saman tilanteen, kuin varmasti moni muukin. Haluan kommentoida nopeasti ennen kuin tilanne menee ohi.

Suodattimen kolme kysymystä

Vaikka olisikin kuinka mukavaa saada olla keskustelussa se, joka osaa kertoa painavia perusteluja oikeaan aikaan, joskus parasta voi olla hiljaa. Kaikkea ei ole välttämätöntä sanoa ääneen. Ja onko minun kommenttini aina välttämätön? Jos joskus oma kommentti tarttuu jo pään sisällä sisäisen suodattimen verkkoon, on syytä esittää kolme kysymystä itselleen. Ensinnäkin, onko tämä totta? Jos et alunperinkään ole varma kommenttisi todenperäisyydestä, ei ole sitä välttämättä tarpeellista kertoa muillekaan. Toiseksi, onko tämä muita kohtaan ystävällistä? Jos tarkoituksellisesti haluat tuoda keskusteluun negatiivista, mieti, haluaisitko itse kuulla jonkun muun puhuneen samoin kuin sinä. Kolmanneksi, tuoko tämä kommentti keskusteluun lisäarvoa? On mukavaa saada ujutettua keskusteluun viisaan kuuloisia lauseita, mutta onko tarpeellista tuoda keskusteluun samaa asiaa uudestaan ja uudestaan?

”Kun puhut, toistat vain sitä, minkä jo tiedät. Jos kuuntelet, saatat oppia jotain uutta.”

Dalai Lama

Erityisesti työpalavereissa, joissa on paljon osanottajia, olen törmännyt kolmannen kysymyksen ohittamiseen. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä kaikkihan haluavat antaa palaverissa itsestään aktiivisen kuvan, mutta kaikki olennainen on ehkä jo sanottu. Erityisesti kuunteluun taipuvainen introvertti jää helposti viimeiseksi kommenttiensa kanssa, jolloin jo itsekin tiedostaa, että kerron tässä nyt kolmatta kertaa samaa asiaa. Ekstrovertin on ehkä helpompi tarttua tilaisuuteen jo aiemmin, jolloin hän saa loistaa kertoessaan asian ensimmäistä kertaa. Tilanne on kinkkinen, koska toisaalta haluaisi antaa itsestään fiksun ja kuuntelevan kuvan esittämällä vastakommentteja, mutta toisaalta ei haluaisi pitkittää palavereja loputtomiin sillä, että kaikki yrittävät antaa itsestään fiksun kuvan vastakommenteillaan. Yhtäkkiä keskustelu tuntuukin kauhean teennäiseltä. Missä suodatin?

Ei kysyvä ja kuunteleva tieltä eksy

Koen, että vahva sisäinen suodatin on osa tarkkailevaa ja tutkivaa introverttia persoonaani. Kyseenalaistan usein kaiken sanottavani, jolloin huomaan, ettei ehkä jääkään mitään jäljelle. Välillä yritän rohkaista itseäni ja liittyä keskusteluun, vaikka en olekaan asiastani aivan varma. Voin myös myöntää olevani väärässä ja oppia uutta, häpeää ei tarvita, vain hieman avoimuutta, uteliaisuutta ja nöyryyttä. Eniten haluaisin kiinnittää huomiota ystävällisyyteen. Kaikkea ei ole pakko sanoa, ja muiden mieltä ei ole pakko pahoittaa vain sananvapauden nimissä. Kuunteleminen on jotain, missä jokainen voi kehittää itseään. Siitä hyötyvät kaikki. Dalai Lamaa lainatakseni: ”Kun puhut, toistat vain sitä, minkä jo tiedät. Jos kuuntelet, saatat oppia jotain uutta.”

<3 Eija