Esteenä epävarmuus

Taas on semmoinen päivä että pitää kyseenalaistaa kaikki itsessä persoonallisuuden piirteistä omaan osaamiseen. Raivostuttavaa, kun edellisenä päivänä on vielä ollut kovasti inspiraatiota mutta nukutun yön jälkeen inspiraatio on ryöminyt sinne saman kiven alle piiloon missä osaaminen ja itsearvostuskin yleensä huonoina päivinä majailevat. Olisi monta projektia mitä haluaisin joko saattaa valmiiksi tai aloittaa, mutta nyt kun aikaa olisi, niin tekijää ei löydykään mistään. Epävarmuus meinaa hyllyttää projektit puolestani.

Projektien sivuun työntämisen syynä ei niinkään ole se, etteikö enää huvittaisi. Kyllä huvittaisi saada keittiön kaapit konmaroitua ja vaatehyllyt käytyä läpi. Huvittaisi tehdä ankaran hienoa grafiikkaa tietokoneella ja upeita, mietittyjä sisustusinstallaatioita asuntoon (kohta neljän vuoden asumisen jälkeen. Huvittaisi saada istutettua kukkia ruukkuihin ja kirjoitettua kirja. Mutta ennen kuin ehdin edes aloittaa mitään näistä projekteista, olenkin jo aloittanut sisäisen vähättelyni. Kohta pelkään jo epäonnistumista niin paljon, että siirrän projektin suosiolla johonkin tulevaisuuteen. Sitten kun osaan paremmin, olen viisaampi, selkä on vähemmän kipeä, olen laihduttanut viisi kiloa, kasvattanut lihakset ja inspiraatio kehittynyt vähintään kymmenkertaiseksi (että se ehtisi saada minut aloittamaan, ennen kuin epävarmuus tukahduttaa projektin heti alkuunsa).

Nauretaanko minulle, jos teen virheen

Olen aina ollut harkitseva ja haluan mieluiten harjoitella omassa rauhassa, ennen kuin näytän muille, mitä osaan. Siksi koin koulussa erityisen ahdistavana sellaiset aineet, joissa tiesin olevani heikoilla. Englanti oli minulle peruskoulussa ja lukiossa haastavaa. En vaan hahmottanut yhtään kielioppia eivätkä uudet sanat jääneet päähän. Ärsytti jo valmiiksi, jos tehtäviä tarkistettiin ja piti lukea oma vastaus ääneen, kun tiesin itsekin sen olevan virheellinen. Suututti, että aina piti korjailla omia tehtäviä.

Lukiossa tämä ahdistus nousi uudelle tasolle, kun saimme kerran tehtäväksi kirjoittaa lyhyet aineet englanniksi. Aineet tuli kirjoittamisen jälkeen vaihtaa parin kanssa ja tehdä kaverin aineeseen korjauksia. Olin aivan paniikissa ja hanskat meinasivat tippua heti kädestä. Epävarmuus oli vahvasti läsnä. En kokenut olevani oikeutettu korjaamaan virheitä toisten tehtävistä, kun en tunnistanut niitä omistanikaan. Hävetti palauttaa aine kaverille sen jälkeen, kun olen alleviivannut virheettömiä kohtia vääriksi. Koin olevani maailmankaikkeuden alinta kastia ja häpesin itseäni, ainettani ja osaamattomuuttani korjata toisen ainetta. Kamalin tehtävä IKINÄ!

Mutta siitäkin selvisin. Eikä kaveri nauranut. Hän kiitti siitä, kuinka olin huomannut häneltä puuttumaan jääneen artikkelin. En koskaan ollut osannut korjata artikkeli-virheitä itseltänikään. Tunsin kerrankin onnistuneeni ja olisin halunnut vähän ehkä itkeäkin, niin helpottunut olin.

Jotta voisi voittaa, täytyy joskus myös osallistua

Epämiellyttävien tunteiden kohtaaminen vaatii sisua. Täytyy uskaltaa kohdata ongelma ja haastaa itseään, vaikka lopputuloksesta ei olisikaan varma. Minulla on ollut masennuksen ohessa ongelmia myös paniikkihäiriön kanssa. Mutta en ole halunnut antaa sille valtaa rajoittaa ja valita asioita, joita voin tehdä.

Suurimpina voittoinani ihmisjoukkoahdistuksen siedätyshoidossa pidän matkustamista yksin Tokiossa sekä vierailua Rio de Janeiron sambakarnevaaleilla. Mutta ei pidä aliarvioida kotisuomea siedätyshoitokenttänä. Hyvän ultimaattisen itsensähaastamiskokemuksen voi myös saada Kokkolan Prismassa jouluviikolla. Näihin tilanteisiin hankkiutuminen on ollut minulle jännittävää ja ahdistavaa, mutta myös rohkaisevaa ja itsevarmuutta kasvattavaa. Pystyin, eikä käynyt kuinkaan. Kaverit tukivat, vaikka hyperventiloin karkkihyllyjen välissä. Apua tarjottiin. En eksynyt Tokioon. Enkä tallautunut Rion sambakarnevaalien katsomon ihmismassoihin.

Aina ei tarvitsekaan ajatella kaikkein pahinta lopputulosta. Tai oikeastaan koskaan ei tarvitsisi. Kun vaikea tunne tai pelko meinaa ottaa vallan ja estää sinua tekemästä jotain itsellesi tärkeää, kuuntele sitä. Mitä tunne haluaa sanoa? Ja sitten, hyväksy se ja tee juuri päinvastoin. Kuulostaa siltä, että helpommin sanottu, kuin tehty. Totta. Se on juuri se pointti. Se on juuri se, mikä kasvattaa itsevarmuutta ja vähentää epävarmuuden ja epämiellyttävien tunteiden valtaamaa tilaa sisälläsi. Just do it!

<3 Eija