Hyvinvointi,  Onnellisuus

Itsensä palkitseminen, palkituksi tuleminen ja palkinnotta jääminen

Kumpi palkitseminen on mielestäsi arvokkaampaa? Se että huomaat itse oman arvosi, vai että saat siihen pönkitystä muilta? Palkintojen ja huomionosoitusten saaminen ulkopuolelta on hienoa ja tärkeää, mutta kuinka motivoivaa on, jos palkitsemismenetelmä on rajallinen, ja itse jää aina palkittujen ulkopuolelle? Jos toistuvasti jää ilman palkintoa, se alkaa tuntua rangaistukselta. Voi syntyä halu luovuttaa. Pitäkää sitten tunkkinne!

Luin filosofian akatemian nettisivuilta Maija Tiitisen blogitekstin, jossa hän pohti palkitsemisen haittoja motivaation näkökulmasta. Aihe oli mielenkiintoinen, sillä harvemmin tulee ajateltua ulkoa tulevaa palkintoa rasitteena. Paitsi kun tarkemmin ajattelen, löydän heti yhden asian, jota vastaan olen ollut varmaan ensimmäisistä peruskoulun stipendien jaoista alkaen. Jo lasten asettaminen ”kuka on paras” –asetelmaan on mielestäni vinksahtanut. Vuosi vuoden jälkeen samat henkilöt kävivät pokkaamassa koulun edessä palkintojaan ja vaikka en palkintojen ulkopuolelle jääneenä ollutkaan ainoa, aiheutti tilanne aina ikäviä tuntemuksia. Häpeää, huonommuuden tunnetta, kateutta, itsensä tyhmänä pitämistä. Eikä auttanut kuin niellä pettymys ja jatkaa, vaikka tiesin jo ala-asteella, etten tule koskaan pärjäämään vertailussa ”paremmuudesta” luokkakaverien kanssa.

Lisäboostia tekemiseen palkitsemisella

Koska opiskeluaikana huomionosoitukset ulkopuolelta olivat vähäisiä, aloin jo varhaisessa vaiheessa palkita itse itseäni. Erityisesti, jos vastassa oli jotain tympeää tekemistä, olivat pienet ekstraherkut minulle sopiva tapa motivoida itseäni. Pitkien koealueiden lukemiseen motivoin itseäni sipseillä (ei suoraa pussista, aina vanhasta tiskatusta viilikupista) ja kirjoituksissa käytin riisisuklaata (tietty sivumäärä niin sai palan, levyn piti kestää useampi päivä). Pelottavan tai työlään asian päälle voi palkita itsensä vaikka pullakahveilla, joskus saatoin lääkäristä ajaa suoraa leipomoon ja ostaa tuoreen rieskan kotiin.

Isomman saavutuksen päälle saatan luvata itselleni suunnitelmallisemman palkinnon, kuten tarpeeseen ostetut vaatteet, motivoiva kirja tai vaikka uusi treenikassi. Raskaan ajanjakson päälle voi tuntua hyvältä luvata itselleen jotain hemmottelua, kuten uimassa, hierojalla tai leffassa käyminen tai muun aktiviteetin parissa rentoutuminen. Myös säästämisestä voi palkita pienillä investoinneilla itseensä.

Motivaatiotarroja on hyvä olla varastossa. Näitä voi liimailla vaikka kalenterin sivuille silloin, kun tuntuu että tarvitsee ekstra-tsemppiä.

Jatkuva herkuilla palkitseminen ei toki pidemmän päälle ehkä kannata, eikä palkintoihin voi aina budjetoida juuri rahaakaan. Silloin täytyy heittäytyä luovaksi ja keksiä itselleen aineettomia palkintoja, jotka tuottavat hyvää mieltä. Tärkeintä on, että saa palkita itseään aina, kun siltä tuntuu, matalalla kynnyksellä, eikä siihen ole pakko panostaa rahaa. Sen lisäksi, että palkinto tuottaa saajalleen iloa, sen pitäisi myös tukea tavoitetta. Siksi palkitseminen voi olla myös päiväunet, kävelyllä käynti, käsityöt tai omalla terassilla lepotuolissa levynä makaaminen. Itselläni lähtökohtaisesti palkitsemisen tarkoituksena on katkaista arki ja tilanteesta riippuen joko rauhoittaa tai innostaa. Kun olin työelämässä todella uupunut, palkitsin itseni työpäivän jälkeen suihkulla. Koin, että vain siten sain stressin tunteen katoamaan edes hetkeksi, kun vesi huuhtoi sen viemäriin.

Muista kehua

Lempeys itseään kohtaan on palkitsemisessa tärkeässä osassa. Siksi on olennaista muistaa myös kehua itseään tehdystä työstä. Erityisesti uuden asian tai elämäntapamuutoksen alussa ihminen todennäköisesti kaipaa rohkaisua ja kehuja, jotta motivaatio pysyy yllä. Siksi on hyvä välillä alleviivata itselleen, että minä pystyn ja todella riitän, vaikka välillä ei mikään huvittaisikaan.

Aina ei tarvitse olla motivoitunut ja se on ihan ok. Silloin saa antaa itselleen luvan tehdä jotain muuta tai olla tekemättä mitään.

Jos olet jo liittynyt Eijamarla.fi sähköpostilistalle, olet saanut liittymislahjaksi Oman hyvinvointiprojektin. Hyvinvointiprojektini yksi tehtävä on palkitseminen, ja tämä tehtävä on ollut minulla kuluneen viikon agendana. Olen tietoisesti yrittänyt tehdä hyvän mielen valintoja, kiittää, kehua ja kuunnella itseäni. Levätä, jos siltä tuntuu. Kannustaa eteenpäin. Huomioida lähimmäistä ja saada mukavista tehdyistä asioista hyvää mieltä ja hymyjä kiitokseksi. Täytä valmista palkitsemistaulukkoa tai inspiroidu ja tee oma! Tärkeintä on hyvä mieli ja viettää hetki miettien, mikä juuri sinulle tuottaa tällä hetkellä iloa.

<3 Eija

5 Comments

  • Anne

    Hyvä juttu tärkeästä aiheesta! Tuosta kouluaikaisesta palkitsemisesta vielä semmoinen kulma, että vaikka itse satuin olemaan usein siellä palkinnonsaajana, ja se sillä hetkellä tietysti tuntuikin hyvältä, niin minulle iskostui sen ansiosta ulkoisen palkitsemisen pakko. Jos ei minua ole koko ajan joku takomassa selkään, että olipas taas hieno suoritus, kuvittelen että sen täytyi olla aivan ala-arvoinen. On ollut kova työ opetella itse kehumaan ja kiittämään itseään ilman että sen palkinnon pitäisi tulla ulkopuolelta. Pointtina siis se, että “parhaiden lasten palkitseminen” ei oikeastaan lopulta palvele ketään, ei edes niitä joille se palkinto sattuu osumaan.

    • Eijamarla

      Tuo on kyllä hyvä näkökulma myös. Eikä se palkinnonsaajan kadehtiminenkaan loppujen lopuksi palvele ketään. Tuo on kyllä tärkeää, että pystyy itse arvostamaan omaa suoritustaan, tuli siitä kiitosta ulkopuolelta tai ei. Sitä jaksaa paljon paremmin, kun ei ole riippuvainen muiden kehuista.

  • L

    Minulle on myös kenties koulun, lapsuuden kokemusten ja oman luonteenlaadun takia iskostunut hankala tapa nähdä hyvää omissa saavutuksissani vain, jos joku muu nostaa asian esiin. Lapsena opin ehkä vähän liikaa siihen, että kun tekee jotain mitä pyydetään tai käsketään, saa kiitosta, kehuja, palkintojakin ja tuntee itsensä hyödylliseksi ja hyväksi. Totuin hakemaan hyväksyntää ulkopuolelta aika monissa asioissa suorittamalla asioita, joita muut haluavat, jotta saisi niitä palkintoja, eli kiitosta ja pääntaputuksia.

    Näin aikuisena se ei ole välttämättä kovin hyvä opittu malli elämään. Jos joku ei sano, että olipa hyvin tehty, löydän itseni jatkuvasti epäilemästä ja arvostelemasta itseäni ja miettimästä, että tämä on varmaan aivan täyttä tuubaa, enkä oikeasti osaakaan mitään, kun ei tuo pomokaan mitään suoraa sanonut. Nyt täytyykin nimenomaan yrittää oppia siihen, että palkitsee tai edes tunnustaa omat saavutukset – tai edes sen, että tämä on ihan ’ok’ ja riittävä, eikä aina tarvi saada jonkun muun hyväksyntää ja palkintoja. Vielä kun tietäisi, miten sen oppisi! 😅

    • Eijamarla

      On totta, että palkitseminen on siinä mielessä vähän ongelmallista, että palkinnon puuttuessa kaikelta tuntuukin tippuvan pohja pois. Mikään ei riitä eikä tunnu hyvältä saavutukselta, jos ulkopuolelta ei niitä kehuja ja kiitoksia tule. Sellaisissakin tilanteissa, joissa on aivan ymmärrettävää, etteivät ihmiset huomaa palautetta antaa.

      Samaistun vahvasti tuohon, että epäilen ja aliarvioin omia suorituksiani, jos kukaan muu ei niitä huomioi ääneen. Ja sitähän sattuu suomalaisessa yhteiskunnassa usein. Emme ole hirveän taitavia palautteen antajia, mutta emme myöskään vastaanottajia. Siinä haluaisinkin kehittyä. Sen lisäksi, että oppisin hyväksymään omat suoritukseni ja tuntemaan oman arvoni lempeydellä ja armollisuudella. 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *