Hyvinvointi,  Onnellisuus

Suunnittele onnellisuus osaksi arkea

Stressinhallinta, hyvinvointi ja onnellisuus, näissä teemoissa ovat ajatukset pyörineet viime aikoina. Olen ollut pitkään sairaslomalla ja töihin paluun miettiminen on ollut haastavaa, koska en oikein tiedä mistä aloittaisin. Sairasloma alkoi uupumuksesta ja eskaloitui pian vaikeaksi masennukseksi. Lisää haastetta toipumiseen toi se, kun selkäni tarjoili välilevyn pullistumien kautta mukaan todella fyysiset oireensa. Olen turhautunut ja kipeä.

Koen välillä todellisia epätoivon tunteita siitä, miten voin palata työelämään, kun täytyy miettiä kuviot niin tarkasti sekä fyysisen että psyykkisen jaksamisen kannalta. Mihin hakeutuisin? Kun joku työ kiinnostaisi, sitä ei välttämättä selkä kestä ja toinen työ saattaisi olla vielä henkisesti liian kuormittavaa. Olen yrittänyt pohdiskella työkokeilujaksoja, mutta viimeisimmän suunnittelun torppasi korona, kun pandemia laittoi yhteiskunnan kiinni. Ja miten etenee syksy, onko työkokeiluun pääseminen pandemian näkökulmasta mahdollista, sitten kun olisin itse siihen valmis?

Välillä koen myös painetta siitä, onko ok käydä tanssitunnilla, jos en ole edes työkuntoinen. Tunnen ihmisten katseet selässäni ja kuvittelen näkeväni arvioivia katseita siitä, miten heidän mielestään minun pitäisi olla jo töissä, jos kerran pystyn tanssiakin. No, tiedoksi vaan, että en pysty tanssimaan aina niin kuin haluaisin. Vartalo ja selkä eivät kestä samanlaisia liikkeitä, joita ennen selkäongelmia olen pystynyt tekemään. En ole juuri käyttänyt korkokenkiä, että minimoisin kivut seuraavalta päivältä. Saatan tanssia täysiä ja hymyillä, kun innostun, mutta tästä saan maksaa kivuilla jo samana iltana sekä todennäköisesti pari päivää siitä eteenpäin.

Mutta liikkeellä pitää pysyä, jos haluaa kuntoutua. On myös mielenterveyden kannalta tärkeää, että pystyn osallistumaan edes johonkin mielekkääseen tekemiseen. Pystyn liikkumaan tietyissä rajoissa, ottamaan vastuuta ja tunnustella oman jaksamisen tilaa. Miten voin kuntoutua, jos en kokeile rajojani ja poden kaikesta tekemästäni huonoa omaa tuntoa? Palaan jälleen lempeyteen, itsensä hyväksymiseen sekä armollisuuteen itseä kohtaan. Kuinka vaikeaa se onkaan. Mistä löytyy onnellisuus, jos itse koko ajan jarruttelen?

Onnellisuus arjessa
Onnellisuuslistan voi koota myös iltaa kohti miettimällä, mistä asioista tänään on ollut onnellinen. Matalalla kynnyksellä onnellisuutta ja iloa tuottavia asioita löytyy paljonkin, kun vaan pysähtyy ja katsoo ympärilleen. Tänään olen onnellinen kauniista syyssäästä.

Aikaa ihanille asioille

Pohdiskelin hyvinvointiasioita paljon jo keväällä, jolloin törmäsin aiheeseen useissa blogeissa ja artikkeleissa. Idea on jäänyt itämään siitä asti. Jos en itse tee elämässäni tilaa mukaville ja iloa tuottaville asioille, ei sitä tee kukaan muukaan. Aihetta tuki myös löytämäni MTV:n tekemä koonti ”onnellisuusprofessorina” kutsutun terveystaloustieteilijä, tiedemies ja kirjailija Paul Dolanin vinkeistä onnellisuuden lisäämisestä arkeen. Yksinkertaisia ja itsestä lähteviä ajatuksia, jotka myös toimivat käytännössä, kun vaan muistaa toimia niiden mukaan.

Tältä pohjalta lähdin itse kokoamaan listaa, jolla lisätä arkeen itselle iloa tuottavia asioita, jotka tukevat kuntoutumistani. Tarkoituksena on siis suunnitella päivän kulku joko aamulla tai edellisenä iltana, ja listata järjestyksessä asiat, joita tulee tekemään. Lista voi siis koostua mistä tahansa, esimerkiksi työpäivän lisäksi ruoka-aikojen rytmityksestä, harrastuksista tai vaikka itselle luvatuista päiväunista. Sopiviin väleihin voi lisätä jonkin iloa tuottavan yksityiskohdan. Itse huomasin lisääväni iltaa kohti rentouttavia asioita.

Tarkoitukseni oli alun perin koota uusi lista joka aamu viikon ajan, mutta viikonlopun yllätyksellisyys sai minut unohtamaan koko listan. Ei siis kannata ottaa listasta liikaa stressiä, tarkoitus on ennemmin vähentää stressiä, sillä päivästä tulee näin helpommin ennakoitava. Ehkä tällainen lista sopisikin erityisen hyvin johonkin ennalta laskelmoituun päivään, jossa onnellisuus ja hyvinvointi ovat tärkeässä osassa. Itse kutsun tällaisia päiviä nahjustelupäiviksi, koska silloin saa hyvällä omalla tunnolla keskittyä niihin asioihin, joita yleensä siirretään eteenpäin hamaan tulevaisuuteen, koska ne eivät ole arjen pyörittämisen kannalta tärkeitä. Jokapäiväisenä työvälineenä tällainen listan teko varmasti alkaisi tuntua enemmän kuormittavalta, mutta varmasti hyödynnän vastaisuudessakin ideaa, kun haluan tehdä jotain hyvää itselleni.

Päivän onnellisuuslistani:

  • nuku niin pitkään kuin nukuttaa
  • syö aamupala telkkarin ääressä
  • käy katsastamassa auto
  • kirjoita jotain
  • kävelylenkki äänikirjan kanssa
  • tee ruoka
  • päiväunet jos siltä tuntuu
  • tanssitunti
  • suihku
  • iltapala ja netflix
  • lue kirjaa sängyssä
  • hyvää yötä

Mieti, mitkä asiat toisivat onnellisuutta sinun päivääsi. Uskalla ottaa tilaa myös sille, että et tee mitään. Kaikki on tässä listassa sallittua, kunhan se tuottaa hyvää mieltä. Itse koen tällaisen lista-ajattelun myös tietynlaisena turvana työhön paluuta ajatellen; minulla on lupa järjestellä omaan vapaa-aikaani palauttavia osioita, jos niitä tarvitsen. Vain minä tiedän, paljonko aikaa tarvitsen palautumiseen, että jaksan. Ei kukaan muu.

Mukavaa ja stressivapaata viikkoa sinulle, toivottavasti onnellisuus on osana arkeasi!

<3 Eija

4 Comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *