
Luonto ja hyvinvoinnin monet kasvot
Takana on ihana ja rentouttava viikonloppu ystävien kanssa. Suuntasimme poikaystävän ja ystäväpariskunnan kanssa pitkän viikonlopun viettoon mökille Kuusamoon, josta teimme retkiä eri luontokohteisiin. Kuusamon luonto näytti parastaan, sillä ruska oli upea ja lehdetkin vielä hyvin puissa.

Torstai kului matkustaessa, mutta takapenkillä tanssiessa käsiä heilutellen askelmittari näytti päivän aktiivisuustason silti täyttyneen iltaan mennessä. Perjantai valkeni pienellä vesisateella, mutta tämä ei meitä haitannut. Otimme sateen jopa positiivisin mielin vastaan, sillä saimme nyt Myllykoskelta kuvia erilaisella säätilalla, kuin viime vuoden ruskaretkellä. Perjantai-iltana ihastelimme vielä auringonlaskua Rukan huipulta. Lauantai oli meidän varsinainen reippailupäivä, sillä silloin herätyskellot soivat jo ennen viittä. Olimme auringonnousua vastassa upealla Pähkänänkalliolla aamukahvien kanssa. Kävimme tankkaamassa mökillä, jonka jälkeen suuntasimme Oulangan kansallispuistoon, jossa kiersimme Oulangan kanjoniin vievän Kanjonin kurkkaus –luontoreitin. Illalla teimme vielä loppurutistuksen Konttaisen huipulle poikaystäväni kanssa. Sinnillä mentiin loppuun asti ja kyllä muutama päivä on mennyt selän palauttelussa.


Paluu arkeen on mukavan viikonlopun jälkeen aina jotenkin todella ankeaa, joten lähdin listaamaan itselleni voimauttavaa listaa siitä, miten luonto ja hyvinvointi mielestäni kohtaavat tällaisilla reissuilla.
1. Kiireetöntä yhdessäoloa
Kun liikkeelle lähdetään mukavalla porukalla, on melkein sama mihin mennään ja mitä tehdään. On aikaa vaihtaa kuulumisia ja vain olla. Automatkatkin ovat mukavia, kun aika kuluu jutustellessa.
2. Kauniita maisemia ja uusia kuvauskohteita
Pidän valokuvaamisesta ja kauniiden arkisten hetkien tallentamisesta. Sitä on tullut tehtyä riittämiin tässä kotioloissa sekä lenkkipolkujen varrella. Oli palkitsevaa saada välillä muuta kuvattavaa, kuin ne samat ojanvarren horsmat joka kävelylenkillä. Tämän vuoden ruskaretkellä väriloisto oli jopa viime vuoden reissua upeampi, koska ajankohta oli myöhäisempi.
3. Raitis ilma ja luonnon rauha
Vaikka joissain kuvauskohteissa oli yllättävän paljon muitakin innokkaita kuvaajia, on luonnon rauha silti erityistä. Raitista ilmaa, metsää, vesistöjä, upeita näkymiä ja korkeuseroja. Mieli lepää, kun ihmisärsykkeet on minimoitu.
4. Itsensä haastaminen
On voimauttavaa huomata, että koronakevään kotoilujen jälkeen kunto on edes vähän kohtentunut, kun syksyn harrastukset alkoivat jälleen pyörimään. Muutenkin on palkitsevaa haastaa itseään ja huomata, että jaksaa kävellä ja uskaltaa kiivetä vaikka mihin. Huomaan olevani sinnikäs. Nyt seuraava haasteeni onkin hyväksyä se, että tarvitsen tällaisen haastamisen jälkeen myös lepoa ja sekin on ihan ok.
5. Irtiotto arkeen
Kuinka ihanaa onkaan hetkeksi unohtaa arjen poljenta ja rutiinien toisto. Vaihtelu, ihmisten tapaaminen ja uudet maisemat ovat korvaamattomia irtiottoja arjessa. Seikkailu on parasta terapiaa kyllästymiselle ja turhautumiselle.
6. Yöunet päivän päälle
Itse olen jo useamman vuoden kärsinyt unettomuudesta. Nyt menee välillä jo paremmin, mutta silti nukahtamisvaikeuksia, valvottuja öitä sekä heräilyjä tulee ihan liikaa. Kun päivän on viettänyt patikoiden ja kroppaa fyysisesti haastaen, yölläkin uni viimein maistui. Ja parhaat unet pitkään aikaan olivat juuri ne, jolloin vapaaehtoisesti heräsin jo ennen viittä herätyskellon soitolla jatkaakseni seikkailemista. Uskomatonta.
7. Paljon naurua
No sehän on sanomattakin selvää, että hyvässä seurassa juttujen taso voi väsymyksen kanssa olla välillä sitä luokkaa, että naurua ei voi hallita. Tilannekomiikkaa ja hyvää mieltä. Kyllä on taas kylvetty endorfiineissa.

Jos listat kiinnostavat, voit tutustua myös viime viikkoiseen artikkeliini onnellisuuslistasta sekä syyskuun alun syksyiseen bucket listaan. Minä jatkan arkeen sopeutumista sekä selän kuntouttamista. Viikonlopun matkakuvien myötä toivon sinulle mukavaa syksyn jatkoa, toivottavasti sinäkin olet saanut syksyn väreistä virtaa arkeen.
<3 Eija

Suunnittele onnellisuus osaksi arkea
You May Also Like

Miksi en kirjoita
heinäkuu 22, 2020
Luovuus vastaan laiskuus
elokuu 18, 2020
3 Comments
Pingback:
Pingback:
Pingback: