Järjestelmällisyys ympärillä selkiyttää mieltä ja auttaa jaksamaan – mutta ei ole ainoa oikea tie
Sanotaan, että menestyjät ovat järjestelmällisiä. Luin jopa aiheesta artikkelin. Siinä oli myös neuvoja siitä, kuinka tulla järjestelmälliseksi ihmiseksi. Järjestelmällisyys on minulle luontevaa, mutta en silti etsisi nimeäni menestyneiden listalta. Mutta koen järjestelmällisyyden silti helpottavan elämää. Järjestelmällisyys luo rutiineja, turvaa, johdonmukaisuutta…
Stressi voimavarojen koettelijana ja osana elämää
Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa sisäiset voimavarat eivät tunnu olevat oikeassa suhteessa ulkoisiin haasteisiin ja vaatimuksiin. Myös itse saattaa tällöin kasata jo valmiiksi tukalaan tilanteeseensa lisää painolastia omien odotuksien kautta luoduilla paineilla. Stressi voi joskus tällaisessa tilanteessa olla eteenpäin työntävä…
Kehu ja pelasta päivä
Muistatko, milloin olet viimeksi saanut kehuja? Entä antanut niitä? Itse vietin kysymyksen äärellä useamman hetken. Lukitsen viimeisimmäksi kehujen antamiseksi edellispäiväisen keskustelun ystävän kanssa, jossa kiitin häntä tsempistä vaikealla hetkellä. Saatu kehu taisi liittyä tanssitunnin pitämiseen. Itse olen tietoisesti harjoitellut palautteen…
Masennus, muisti sekä muistamisen ja unohtamisen vaikeus
Omakohtaisia masennuskokemuksia OSA 1 Lokakuun 10. päivä vietetään maailman mielenterveyspäivää. Sen kunniaksi julkaisen ensimmäisen osan uudesta kolmen masennuskokemuksia sisältävän postauksen juttusarjastani. Aikaisemmin olen kirjoittanut myös masennuksen vaikutuksesta innostukseen sekä itselle tärkeiden asioiden jäämisestä sivuun elämässä. Mielenterveyspäivän kunniaksi hyppään suoraa syvään…