Kehu ja pelasta päivä

Muistatko, milloin olet viimeksi saanut kehuja? Entä antanut niitä? Itse vietin kysymyksen äärellä useamman hetken. Lukitsen viimeisimmäksi kehujen antamiseksi edellispäiväisen keskustelun ystävän kanssa, jossa kiitin häntä tsempistä vaikealla hetkellä. Saatu kehu taisi liittyä tanssitunnin pitämiseen.

Itse olen tietoisesti harjoitellut palautteen antamista. Haluan annetun kehun tulevan aiheesta ja haluan, että palautteen saaja myös kokee, että olen tosissani. Koska kehun antaminen on minulle hyvin tiedostettu tilanne, sen muistan paremmin. Mutta miksi oli niin vaikea palauttaa mieleen hetki, jolloin kehuja on saatu? Olenko ollut torjuvassa tilassa ja siksi sivuuttanut annetut kauniit sanat?

Tilaa kehulle

Mielestäni tärkeää kehulle on se, että sen antamiselle ja vastaanottamiselle on hyvä hetki. Kiireen keskellä voi olla vaikeaa vastaanottaa palautetta. Tällöin kehun saaja saattaa hämmentyä ja jopa turvautua suomalaiseen vaatimattomuuteen ”no eihän tämä ollut kuin tämmöinen pieni tekele vaan” tai ”en minä mitään”. Miksi ensimmäinen reaktio on niin usein kieltää asia, kun voisi yksinkertaisesti sanoa vaan kiitos? Kehusta saa enemmän irti, kun se on annettu rauhallisesti ja vilpittömästi. Silmiin katsoen sanottu pyyteetön kehu saattaa antaa virtaa moneksi päiväksi.

Luin hyvejohtajuus-sivustolta artikkelin, jossa oli listattu hyvä 21 kohdan lista palautteen antamisesta. Vaikka nimensä mukaan vinkit viittasivat paljon esimieheltä työntekijälle annettavaan palautteeseen, ovat useat vinkit käyttökelpoisia tavallisessa arjessakin. Löytyipä artikkelin lopussa pari vinkkiä myös myönteisen palautteen vastaanottamiseen.

Itsensä kehumisen vaikeus

Suomalaisen odotetaan usein olevan vaatimaton ja nöyristelevä omaa osaamistaan ja taitojaan kohtaan. Omaa osaamista ei sovi nostaa esiin, ettei kukaan vaan luulisi itsekeskeiseksi. Mutta kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse? Ei itsensä kehumista tarvitse tietysti mihinkään ääripäähän viedä, mutta omien taitojen ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen edes itselleen tekisi varmasti monelle hyvää. Kehu päivässä pitää mielen valoisana.

Kun sairastuin ensimmäisen kerran masennukseen syksyllä 2005, kävin keskustelemassa paikkakunnan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Masennuksesta ei silloin juurikaan puhuttu eikä minulla ollut asiasta oikeastaan mitään taustatietoa. Itsetuntoni oli todella matalalla ja uskoin kaiken sen pahan, mitä masennus halusi minulle itsestäni uskotella. Teimme sairaanhoitajan kanssa eräällä käynnillä kehuharjoituksen. Tarkoitus oli koota paperille viisi hyvää piirrettä tai asiaa minusta itsestäni. Istuin paperin ja kynän kanssa ja itkin. En voinut kirjoittaa mitään, koska eihän minussa ollut mitään hyvää.

Loppujen lopuksi sairaanhoitaja kirjoitti paperin valmiiksi. Kaikki viisi kohtaa. Pidin sitä vuosia lompakon taskussa. Paperi muistutti minua monesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että itseä saa ja pitää kehua. Toiseksi, myös minusta löytyi viisi positiivista asiaa, joita kirjoittaa paperille. Ehkä niitä olisi enemmänkin? Kolmanneksi, paperi muistutti minua sen kirjoittamisen vaikeudesta sekä vaativasta asenteesta itseäni kohtaan. Opettelen vielä tänä päivänäkin itseeni kohdistuvaa lempeyttä, mutta alan sentään saada välillä langan päästä kiinni.

Tarkoittaako hiljaisuus huonoa?

Kehuminen ja palautteen antaminen ei ole aina luontevaa ja usein pidämme myös itsestään selvänä, että toinen tietää, että arvostamme häntä. Saatamme jättää kiittämättä tai kehumatta hyvin tehdystä työstä, kauniista sanoista, tsempeistä, matkalta tuoduista tuliaisista tai vaikkapa hyvästä ryhmäliikuntatunnista, koska oletamme, että tämä henkilö kyllä tietää sen jo. Tai ehkä mielenpäällä on jotain stressaavaa, jolloin kaikki henkinen kapasiteetti menee mielessä jylläävän aiheen käsittelyyn, eikä silloin ole välttämättä tilaa prosessoida kehuja ja kiitoksia muille ihmisille.

Odottamaton kehu ja kiitos saattaa kuitenkin pelastaa jonkun päivän. Siksi itse haluan aina yrittää muistaa sanoa hyvät asiat ääneen. Ne eivät maksa minulle mitään, mutta voivat piristää toista huomattavasti. Miksi siis pantata. Jos itse on tilanteessa, jossa on suorittanut esimerkiksi työlään projektin, auttanut jossakin tai tehnyt pyyteettömästi jotakin aikaa vievää, saattaa mielen päällä pyöriä toive tulla huomatuksi. Voi kun edes joku huomaisi, mitä olen tehnyt. Ja jos kukaan ei kehu eikä kiitä, saattaa mieleen hiipiä ajatus, että ehkä olinkin ihan paska. Täyttä kuraa koko pitkä projekti ja varmaan olen ihmisenäkin ihan huono, koska kukaan ei nyt juuri tästä kyseisestä asiasta ole palautetta antanut.

Tämä armoton vaativuuden muoto itseä ja omia suorituksia kohtaan on ollut vuosia kehityskohteeni. Aina ei voi eikä tarvitse saada kiitosta ulkopuolelta. Siksi on tärkeää tiedostaa itse omat vahvuudet ja vaikka vähän mielessä kehuakin. Hyvin tehty, hyvin jaksettu, hyvin hoidettu. Sinä riität. Itsensä palkitseminen on tärkeä taito, josta kirjoitin blogiin myös aiemmin syksyllä. Ulkopuolelta tulevat kehut eivät lopulta määritä ketään, eivätkä siksi saamattomat kehutkaan voi tehdä ihmistä huonommaksi. Tarpeettomia kehut eivät kuitenkaan ole, sillä ne saattavat kyllä auttaa itsensä arvostamisessa.

Haluan haastaa sinutkin levittämään hyvää. Kun joku asia tekee sinuun vaikutuksen tai ilahduttaa sinua vaikka aivan vähäsen vaan, kerro tästä asianomaiselle. Anna tehdylle työlle arvostusta ja kiitä, kun sinua kehutaan. Be kind, spread joy!

<3 Eija