Tunteet muistojen takana – rikkaus vai rasite?

Mitä tunnet, kun muistelet asioita? Muistatko tunteet vai tunnetko muistot? Jotkut muistot tuntuvat olevan neutraaleja, eivätkä välttämättä herätä sen enempää tunteita, kun toiset muistot saattavat alkaa itkettämään tai naurattamaan mieleen putkahtaessan. On myös ehkä helpompi palauttaa mieleen muistoja siitä tunnetilasta, missä sillä hetkellä on. Iloisena mieli löytää helpommin syövereistään hauskoja muistoja, kun surullinen mieli alleviivaa negatiivisia asioita ja tarjoilee mielellään kaikki nöyryyttävimmät ja surettavimmat muistot uudelleen katseltavaksi. Mukavien asioiden muistelu voi myös helpottaa tunnesäätelyä samoin, kuin ikävien asioiden muistelu vaikeuttaa sitä.

Jotkut varhaiset lapsuusmuistot muistan välähdyksen omaisena. Kuin vanha valokuva, jossa naapurin setä tarjoaa mansikoita rivitalon takapihalla ruutupaita päällään. Mukava muisto, mutta ei hirveän tunnepitoinen. Toisin, kuin esimerkiksi pyörällä ajamisen opetteluun liittyvä muisto. Isäni juoksi pyörän perässä ja minua jännitti hirveästi, opinko pysymään pystyssä. Kun en irtipäästämisen jälkeen kaatunutkaan, tunsin onnellisuutta, iloa ja kaikkivoipaisuutta, kuin olisin lentänyt. Mikä valtava onnistumisen ilo lapsella voi uudesta opitusta taidosta tulla.

Ennen tätä kyseistä opittua taitoa muistan erään toisenkin, hyvin tunnepitoisen, pyöräilyyn liittyvän muiston. Olimme muuttaneet uudelle asutusalueelle ja lähteneet äitini kanssa ulos. Äiti työnsi lastenvaunuissa pikkusiskoani, itse ajoin apurataspyörällä. Kun palasimme takaisin tienhaaraan, josta käännyttiin kotiamme kohti, sille olikin ajettu juuri uusi sorakuorma. Ei ollut vielä pyörätietä, eikä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin jotenkin saada itsensä ja pyörä takaisin kotiin pehmeästä sorakerroksesta huolimatta. Muutaman sadan metrin matka ei ole IKINÄ tuntunut niin pitkältä. Muistan edelleen sen epätoivon tunteen, että en pääse ikinä takaisin kotiin, kun ajaminen oli niin raskasta.

Samankaltainen tunne tulee nykyään usein silloin, kun on yrittänyt hoitaa liian monta asiaa samalla kertaa, ja matkalla autolta kotiovelle yrittää samaan aikaan saada kannettua kolme ruokakassia, käsilaukun virkaa ajavan repun, neljä viidentoista kilon kissanhiekkakassia, treenikassin, juomapullon, heräteostoksena ja palkintona itselle ostettu pikaruokalan juustoaterian sekä mahdollisesti päältä riisutun takin. Lisäksi on ihan liian kova vessahätä eikä avaimia löydy repusta vaikka kuinka rukoilisi, myös ostoskassi todennäköisesti kaatuu lattialle avaimia etsiessä.

Vahvat tunteet, vahvat muistot

Yksi vahvimmista ja epämiellyttävimmistä tunteista on mielestäni häpeä. Se vaikuttaa jo pieninä annoksina, joten suurina tunteina se tuntuu lähes musertavalta. Tällöin sanonta ”painua maanrakoon” tuntuu jopa houkuttelevalta. Ehkä nykyään pystyn käsittelemään häpeää kypsemmin, mutta esimerkiksi itsestään epävarmana lukiolaisena 2000-luvun alussa olisin voinut painua maanrakoon kerran jos toisenkin. Syyn ei tarvinnut olla hirveän suuri. Riitti, jos kuvitteli, että varmasti ihastukseni nyt kuuli, että puhuin hänestä, ja nyt on kaikki piloilla.

Tällaisen häpeän tunteen kanssa yleensä kuitenkin pystyy elämään. Jos on joutunut osalliseksi onnettomuuteen tai muuhun traumatisoivaan tilanteeseen, saattaa tunnejälki jäädä häiritsemään elämää. Muisto aktivoituu ei-toivotuilla hetkillä ja vaikeuttaa normaalia olemista. Itse olin poikaystäväni kanssa seuraamassa Raskasta joulua –konserttia Vaasassa joulukuussa 2017. Olin jo pitkään halunnut päästä tähän konserttiin, ja viimein olin paikalla. Kesken Toni Kakkon välispiikin tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta, kun suuri ilmastointiputki alkoi narinan saattelemana kallistua irti katosta kuin hidastettuna. Kaikki tapahtui nopeasti, enkä epäuskon vallassa voinut, kuin seurata vierestä, kuinka putki tippui alla istuvien ihmisten päälle vetäen loisteputkivalojen kiskot mukanaan koko hallin pituudelta. Meille ei tilanteessa käynyt kuinkaan, mutta tilanteessa mukana oleminen oli traumaattista.

Onnettomuustilanne sattui itselleni vaikeaan aikaan. Olin äärimmäisen uupunut ja tammikuun alussa jäin sairaslomalle masennuksen takia. Uskon, että sen hetkinen jaksamisen tilani vaikeutti asian käsittelyä. Siksi olen kiitollinen, että minun oli mahdollista käsitellä traumakokemus emdr-tekniikan avulla psykiatrian poliklinikalla. Emdr-terapiaa eli silmänliikkeisiin perustuvaa hoitomenetelmää voidaan käyttää traumaterapiassa monenlaisten traumojen ja fobioiden hoitoon. Vahvat tunteet voivat siis saada aikaan myös vahvoja muistoja, mutta niiden kanssa on mahdollista oppia elämään.

Vahva tunnekokemus saattaa luoda yksityiskohtaisia muistoja myös arkipäiväisistä asioista. Moni muistaa tarkasti vaikkapa sen, missä on ollut silloin, kun on kuullut Kaakkois-Aasian tsunamista vuonna 2004, World Trade Centerin terrori-iskuista 2001, suomalaisten jääkiekon MM-voitosta 1995 tai Estonian uppoamisesta 1994.

Aistit osana muistoja

Joskus isona osana muistoa voi olla myös aistikokemus. Tai vastaavasti tunteita voi herättää tuttu tuoksu tai lapsuuden ruuan maku. Tunnekokemuksia voi käynnistää myös muistoihin liittyvien kuvien katselu tai musiikin kuuntelu. Itselleni ehdottomia lapsuusajan aistimuistoja ovat makaroonivelli, maitoperunat ja suklaapuuro. Tunnemuistoja herättävät myös tuoksut eri taloissa sisään astuttaessa. Erityisesti mummolasta ja mökiltä hajumuistot ovat tarkasti tallella.

Erityisherkkänä reagoin musiikkiin jo lähtökohtaisesti aika helposti. Monet kappaleet liikuttavat itkuun, oli tunnetila ennen musiikin kuulemista mikä hyvänsä. Erityisen vahva kokemus on, jos kappaleeseen liittyy myös jokin tunnemuisto, kuten hautajaiset, ikimuistoinen ilta, häät tai vaikkapa matka. Aiemmin kuvailemani konserttitapauksen jälkeen on vienyt aikaa, että olen voinut taas nauttia joululauluista. Vielä en ole ihan sinut asian kanssa, mutta vähän kerrallaan.

Vaikka tunteita on välillä vaikea hallita ja sietää, on niihin tutustuminen kuitenkin antoisaa. Aina, kun huomioin omat tunteeni, nimeän ja hyväksyn ne, myös oma oloni helpottuu vähän kerrallaan. Äsyttävää, työlästä, ihanaa, antoisaa, opettavaista, raskasta, helpottavaa. Tunnetyöskentely on kaikkea sitä. Mutta silti muistoihin kiinnittyneet tunteet mielestäni antavat enemmän kuin ottavat.

<3 Eija