Joulu ja odotuksen ihanuus

Kun olin lapsi, joulun odotus alkoi aina syntymäpäivieni jälkeen. Tämä on syntynyt lapsenomaisesta vanhempien väsyttämisestä ”milloin tehdään joululahjalistat?” –kysymyksestäni, sekä saamastani ”sulla on vielä syntymäpäiväkin ennen sitä” –vastauksesta. Olen syntynyt lokakuun puolivälissä, joten marraskuun alussa viimeistään käänsin katseeni joulun odottamiseen. Nykyään joulu näkyy kaupoissa jo pitkästi lokakuun puolella, joten ehkä olin aikaani edellä.

Suuri hypetys lapsuudessa oli myös joulukalenterin aloittamisella. Monilla on varmasti jäänyt muistiin jotain spesiaaleja joulukalentereita, joita on ollut itsellä tai joita on kadehtinut kaverilta. Näkeepä toisinaan joissakin some-alustojen retroketuissa kuviakin kasarin ja ysärin Disney-aiheisista marionettinukke-kuvakalentereista.

Omat joulukalenterieni spesiaalimuistot liittyvät jokavuotisiin pankeista saatuihin kuvakalentereihin. Muistan, että yhtenä vuonna kalenteri oli todella iso (ainakin silloin se tuntui siltä). Kuvassa oli kerrostalo, jonka ikkunoita avattiin. Parasta oli, että yhdelle päivälle oli useampia ikkunoita. Olen aika varma, etten ole nähnyt unta, ja haluaisinkin vahvistuksen, muistaako kukaan muu 80-90 –lukujen vaihteesta tällaista helmeä? Toinen mieleenpainuva kalenteri oli sellainen, josta sai joulun jälkeen repiä pahvit ympäriltä, ja sisältä löytyi ikkunaan koristeeksi asetettava muovikalvo. Muistan myös kalenterin, jonka luukut olivat isoja ja eri muotoisia, ja niistä pystyi tehdä joulukuuseen koristeita.

Nostalgiaa ja nykyaikaa

Ehkä juuri nostalgisista syistä haluan itselleni nykyäänkin joulukalenterin. Tosin se voi olla myös nykyaikaistettu versio, eli esimerkiksi veikkauksen joulukalenteri. Mutta pintansa pitää myös yksi asia: suklaa ja joulu kuuluvat yhteen.

Lapsuuden suklaakalentereissa ei ollut hirveästi valinnan varaa. Yleensä suklaat olivat neliön muotoisia ja niistä löytyi kohokuvio. Joskus kalenterin kennosto saattoi olla sen verran erityinen, että suklaat olivat vähän erimuotoisia, ja pahvissa saattoi olla jopa VÄRILLINEN kuva luukun sisäpuolella. Nykyään kaupat notkuvat jo lokakuussa kaiken maailman mahdollisen muotoista suklaa-, karkki- ja tavarakalentereita. Tänä vuonna ilmeisesti on saatavilla jo sipsikalentereitakin.

No, koska mitä olisi joulu ilman suklaakalenteria, sellainen löytyy myös minulta. Aikuisiällä olen tehnyt toisinaan tutkivaa journalismia ja testannut erilaisia kalentereita. Se on mukavaa, jos sattuu hyvä kalenteri kokeiluun, mutta yhden joulukuun kyllä pilasin niin pahan makuisella suklaakalenterilla, että sellaista ei tarvitse enää toiste hankkia. Huomaan palaavani aina uudelleen Kinderiin, mutta silti toisinaan mietin, olisiko se lapsuuden suklaakalenterin kaltainen kuitenkin nostalgia-arvoltaan paras.

Siivoamista ja koristelua

Joulun lähestymiseen liittyy monilla ajatus siivoamisen paineesta. Pakko siivota niin sitten voi koristella. No sehän on kyllä totta, että siivoamisen jälkeen on mukavampi istahtaa lepäämään ja nauttimaan joulusta. Mutta silti huomaan, että joudun vähän pakottamaan itseäni. Sekä siivoamiseen, että koristeluun. Molempien jälkeen on kyllä hyvä mieli, mutta olen hidas lämpenemään kaikille muutoksille.

Lapsuudessa jouluun tärkeänä osana kuuluva rituaali oli juuri joulukoristeiden esille laittaminen. Tonttukuvien seinille liimaamisessa oli jopa vähän kilpailua sisarusten kanssa, että ehti liimata omat kuvansa omaa silmää miellyttäviin paikkoihin. Tarvittaessa joutui joskus vähän siirtelemään muiden tonttuja, kun kukaan ei huomaa, jos ne olivat omasta mielestä liian vinossa, huonolla korkeudella tai väärässä paikassa suhteessa omaan tonttuun.

Myös joulukuusen koristelu oli tärkeä rituaali. Sitä toimittaessa oltiin yltiökohteliaita, koska tontut kurkkii (ja tuolloin sen erityisesti muisti). Koristeet jaettiin sisarusten kanssa tasan samankokoisiin kasoihin, joissa oli samanmuotoiset ja samanväriset koristeet kaikille. Jostain lapsuuden kuusenkoristeluhetkestä on kotonamme jäänyt elämään myös tapa vastata ”oon oon”, jos toinen sanoo ”ole hyvä”.

Pysähdy nauttimaan hetkestä

Kysyin joskus lapsena äidiltäni, mikä on joulussa parasta. Äiti vastasi, että odotus on parasta. Tätä en voinut millään ymmärtää. Ajattelin vähän paniikinomaisesti, että onko aikuisena pakko tykätä tylsistä asioista, kuten odottamisesta. Itselläni oli pitkä luettelo joulun mukavista asioista. Vasta aikuisena ymmärsin, että nehän ovat kaikki juuri joulun odotukseen liittyviä asioita.

Kuuluipa joulun odotukseesi sitten minkälaisia tapoja hyvänsä, on tärkeää pysähtyä myös nauttimaan hetkestä suorittamisen sijasta. Joulu tulee, vaikkei kiirettä ja ahdistusta päästäisikään järjettömiin mittasuhteisiin. Yritän vuosi vuodelta keskittyä itse enemmän ja enemmän rauhasta ja seurasta nauttimiseen materian sijasta. Pysähtyminen tuo hyvän olon ja siitä on mukavaa nauttia läheisten kesken. Jos pysähtyminen on vaikeaa, voit hakea vinkkiä esimerkiksi syksyllä kirjoittamastani tekstistä onnellisuudesta arjessa.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää ja mukavaa joulun odotusta sinulle! Itse toivon loppuvuoteen hyvää joulumieltä, hymyjä, rauhaa, lepoa, pysähtymistä, vähemmän stressiä ja enemmän lunta. Mitä sinä toivoisit?

<3 Eija