Harrastukset,  Onnellisuus,  Vapaa-aika

Kirje koskettaa enemmän

Arjen kiireissä jää usein harmittamaan, ettei itselle tärkeitä ihmisiä näe niin usein, kuin haluaisi. Läheiset ovat mielessä useinkin ja usein jään myös miettimään, miksi en tänäänkään saanut otettua yhteyttä. Varsinkin viime vuoden omiin koteihin poteroitumiset saivat miettimään, miten saisin kerrottua ihmisille, että ajattelen heitä, vaikka en pääsisikään näkemään. Tänä vuonna päätin, että kirje saa toimia viestin viejänä.

Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut kirjeiden kirjoittamisesta. Ensimmäisen kirjekaverini sain ala-asteen ensimmäisillä luokilla ollessani, kun koulutehtäväksi annettiin kirjeen kirjoittaminen. Olin tavannut edellisenä kesänä lomalla samanikäisen, kaukaisemman sukulaistytön. Vaihdoimme osoitteita. Koulutehtävän yhteydessä päätin viimein ottaa ja kirjoittaa tälle tytölle. Ensimmäinen kirje lähti matkaan ja kuinka onnellinen olinkaan vastauksesta. Siitä syntyi pitkäaikainen kirjekaveruus ja tietenkin myös ihana ystävyys, jota on vaalittu vuosia.

Vaikka kasvaessa ja elämän edetessä kirjeiden kirjoittaminen vähän jäi, olen kummilasten myötä saanut lämmitettyä kirjeenkirjoitusharrastukseni uudestaan. Nykyään minulla on käytössä puinen arkku, joka on täynnä kirjepapereita, tarroja ja postimerkkejä. Jo tämän arkun olemassaolo tekee kirjeiden kirjoittamisesta motivoivaa.

Kirjevälineiden selviytymispakkaus.

Paras tunne

Kirjeiden kirjoittaminen on rauhoittavaa ja siinä hetkessä tuntuu olevan myös lähempänä kirjeen saajaa. Ajattelen mitä hänelle kuuluu ja mitä hänen olisi mukavaa tietää minun kuulumisistani. Jos saat minulta kirjeen, voit uskoa, että se on tullut sydämestä.

Sen lisäksi, että on itsessään mukavaa kirjoittaa kirje, parasta on myös vastauksen saaminen. Parasta lapsuuden postinhakureissulla oli, kun postilaatikossa olikin oikeasti KIINNOSTAVAN näköinen, käsin kirjoitettu kirje, jossa oli minun nimeni. Tällä hetkellä parasta on, kun eteisen lattialle kolahtaa posti ja matolla odottaa kirje vaikkapa kummilapselta tai lapsuuden ystävältä. Vaikka viestejä ja puheluita onkin mukava saada, on vanhan ajan kirjeessä tunnelma ihan omalla tasollaan.

Paperit ja tarrat tekevät kirjeen

Eihän sillä varsinaisesti ole väliä, mille paperille kirjeen kirjoittaa. Mutta kun nyt kerran valita saa, niin värikästä paperia, kiitos. Papereita on vuosien saatossa ehtinyt kertyä arkkuun aika hyvä valikoima. Ja ostan aina lisää, kun näen kiinnostavaa paperia. Parhaille kirjepaperiostoksilleni pääsin vuonna 2009 Japanin matkallani. Haaveilen edelleen niistä paperikaupoista. Mukaan lähti kymmenkunta erilaista ja riittoisaa kirjepaperipakkausta, joita olen käyttänyt säästellen.

Kirje
Kirjepapereissa löytyy. Kuvassa noin puolet tämän hetken varastosta.

Tarrat ovat toinen heikkouteni ja jatkuvasti hankintalistalla. Täytyyhän niitä olla, jos toinen puoli paperista on valkoinen. Paperitarvikearkkuni on täyttynyt vuosien saatossa sen verran, että se alkaa olla aika tiukkaan pakattu. Välillä tulee siis jopa tuplahankintoja. Tai jopa kolmeen kertaan hankittuja, kuten viime syksynä, kun ”löysin niin hienoja tarroja marketista että oli pakko ostaa” ja sitten samanlaisia arkkeja löytyikin jo kaksi..

Kirje kuukaudessa

Niin, näillä perusteluilla olen päätynyt siihen, että haluan jatkaa kirjeiden kirjoittamista tänäkin vuonna. Lisäksi haluan levittää kirjeillä hyvää mieltä läheisilleni, joita en näe niin usein, kuin haluaisin. Siksi haluan löytää joka kuukausi aikaa kirjoittaa jollekin. Tavoitteenani ja uuden vuoden lupauksenani onkin kirjoittaa vuonna 2021 vähintään 12 kirjettä tärkeille läheisilleni. Kuinka onnistun, jää nähtäväksi. Mutta ainakin minulla on motivaatio kohdallaan ja aion ottaa tälle onnellisuusprojektille tarvitsemani ajan.

Haastan myös kaikki innokkaat kirjepaperien hamstraajat kirjoittamaan kirjeen jollekin läheiselle kuluvan vuoden aikana. Kerro jollekin, että välität. Kerro, että on ikävä. Kerro hauska muisto. Lupaan hyvää mieltä sekä kirjoittajalle, että kirjeen saajalle. Kirje koskettaa enemmän.

<3 Eija

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *