Harrastukset,  Onnellisuus,  Vapaa-aika

Talvi, lunta ja luonnonrauhaa Levillä

Kerrankin oli tähdet oikeassa asennossa; tuli talvi, lunta ja mahdollisuus lähteä viikoksi mökkeilemään Leville poikaystävän kanssa. Ajankohta oli sesonkien välissä, mutta se ei kyllä haitannut yhtään. Itse asiassa se katsottiin eduksi näin korona-aikana.

Olen aina pitänyt kovasti lumesta, lumisateesta ja erityisesti tykkylumesta puiden oksien päällä. Harvemmin kunnon tykkylumista pääsee nauttimaan Pohjanmaalla, vaikka kuinka olisi talvi. Siispä eniten matkalta odotin sitä, että pääsen pitkästä aikaa vuosiin kuvaamaan oikein kunnolla lumisia maisemia. Ja kyllä kannatti odottaa!

Yrittäjien tukemista vaikeana aikana

Kittilään saavuttiin sunnuntai-iltana. Ensi töiksemme pistäydyimme Lapland Hotelsin SnowVillagessa. Tämän vuoden aiheena oli makromaailma, ja upeita veistoksia löytyi lumikylän sisältä. Satuimme paikalle rauhallisena päivänä ja turvavälien pitäminen onnistui ongelmitta.

Kittilän SnowVillagessa teemana oli tänä vuonna makromaailma, jossa kävijä sai tuntea olonsa pieneksi.

Maanantai avautui eteemme hieman pilvisenä ja harmaana päivänä. Se ei kuvaamista estänyt, sillä mitkä tahansa Levin talviset maisemat kelpasivat ainakin minulle, niin kauan on edellisestä talvisesta lomareissusta. Saimme mökin omistajalta vinkin pistäytyä Utsuvaarassa ja se kyllä kannatti. Jätimme auton parkkipaikalle ja haahuilimme hyvän aikaa kuvaamassa upeita ja satumaisia lumipuumaisemia. Takaisin autoon tultuamme istuimme vain hiljaa. Itse olin todella vaikuttunut, en muista milloin olisin nähnyt vastaavia maisemia.

Upeita näkymiä Utsuvaarassa.
Eipä ole ihan hetkeen tullut käveltyä näin syvällä lumessa! Tosin tästä rämpimisestä sai selkä ja polvi maksaa monta päivää, mutta olihan se sen arvoista. Kuva: Juha Kauppi

Pistäydyimme myös Levin huipulla ravintola Tuikussa kuumilla kaakaoilla. Huipulla ei tuona päivänä juuri kuvattu, koska näkyvyys oli aika heikkoa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä illalle oli muita suunnitelmia; tutustuimme koiravaljakkoajeluun sekä pororekiajeluun Polar Lights Toursilla. Sillä hetkellä olimme ainoat asiakkaat paikalla, joten turvavälit onnistuivat hyvin. Saimme osaavaa opastusta sekä mielenkiintoisia kertomuksia rekikoiratilan arjesta ja itse ainakin koen saaneeni ihania muistoja, joita ei kotisohvalla voi saada. Viime vuosi ja kuluva talvi on ollut monille yrittäjille raskas, siksikin oli mielestäni ihana tukea Lapin yrityksiä edes pienesti.

Leppoisalla poroajelulla olisi voinut vaikka nukahtaa.
Upeita maisemia Levin huipulta.

Tiistaina noustiin uudelleen Levin huipulle ja tällä kertaa saimme nauttia kirkkaista maisemista sekä upeista tykkylumipuista. Otimme vastaan myös auringonlaskun Levin huipulla, se kyllä kannatti.

Pakkasta koko rahan edestä

Poikaystäväni oli seurannut edellisellä viikolla Kittilän säätietoja. Oli luvattu paljon lumisadetta ja vähän yli kymmentä pakkasastetta. Siksi olikin yllätys, kun alkuviikosta pakkanen alkoi kiristyä ja keskiviikkona saapui kunnon talvi isolla T-kirjaimella. Mökiltä lähdettiin lähes -38 pakkasasteen saattelemana.

Voin kertoa että nyt oli jo vähän kylmä. Erityisesti kuvaaminen on vähän kylmää, kun hanskoja on pakko ottaa välillä pois käsistä. Välillä teki jopa kipeää laittaa hanskaa takaisin käteen. Mutta niin vain palattiin Utsuvaaraan lumipuiden äärelle. Siinä vaiheessa kun kameran laukaisusormi tuntui hammaslääkärin puuduttamalta, oli aika mennä takaisin autoon.

Näissä maisemissa olisi viihtynyt vaikka koko päivän valon ajan. Mutta pakkasasteita oli vähän turhan paljon.

Pakkaspäivää jatkettiin kiertelemällä hiljaista levikeskusta. Käytiin muutamissa matkamuistomyymälöissä ja matkaan tarttui hienot kuksat mukavan keskustelun päätteeksi yrittäjän kanssa. Päivä oli pakkasesta huolimatta täydellinen ja illalla mentiin retkelle oman mökin olohuoneeseen takkatulen äärelle uusien kuksien kanssa makkaraa ja vaahtokarkkeja paistellen. ”Kastettiin” myös kuksat käyttöön, mutta ei kuitenkaan viinalla vaan ihan kahvilla. Itseäni ei varsinaisesti kireäkään pakkanen reissulla haitannut, päinvastoin, se luo ihan oman tunnelmansa, mitä ei muuten saa.

Eväsretkellä uuden kuksan kanssa.

Pallas ja pinkki taivas

Ja kun luulin, ettei voisi olla enää kauniimpaa, koitti torstaipäivä pinkillä taivaalla. Toki aamussa oli omat haasteensa migreenikohtauksen ja näköhäiriön takia (mitäpä olisi reissu ilman migreeniä, huoh), mutta viimein päästiin matkaan kohti Pallastunturia.

Olen käynyt rippikoulun vaelluksena Pallas-Hetta –tunturialueella kesällä 2000. Silloin kävin viimeksi Pallashotellin pihalla. Tunne oli paitsi nostalginen, myös upean värisen taivaan ja tykkylumipuiden ansiosta postikorttimainen. Talvi tarjosi parastaan ja reilun -25 pakkasasteessa reippailimme pätkän matkaa tunturiin kuvaamaan. Varpaat ja sormet oli vähän jäässä, mutta olihan se sen arvoista. Kireän pakkasen innostamana testailimme myös kuuman veden heittoa pakkassäässä, se olikin hauskaa.

Pakkaspäivää Pallastunturilla.
Selfietä Pallaksella parhaan matkaseuran kanssa. <3

Matkalla Pallakselle ja takaisin pysähdyimme matkalla kuvaamaan parhaat paikat muun muassa Muoniossa ja Kutunivalla. Pinkki taivas kruunasi kokonaisuuden. Päivän reippailujen päälle teki hyvää käydä pulahtamassa Levi Hotel Spassa, että selkä ja polvi pääsivät rentoutumaan edes vähän ennen pitkää kotimatkaa seuraavana päivänä.

Kaiken kaikkiaan lomareissu Leville oli onnistunut. Täynnä kuvaamista, kauniita maisemia, lunta ja pakkasta, nahjustelua sohvalla iltaisin, makkaranpaistoa takkavalkealla, lappielämyksiä ja paljon rentoutumista. Ulkoilua ja oman maan nähtävyyksiin ja elämyksiin tutustumista voin suositella kaikille. Tämä talvi on ollut ikimuistoinen ja nyt on vasta tammikuu.

<3 Eija

P.S. Lisää luontokuvia löydät syksyn 2020 ruskaretken blogitekstistä, sinne pääset tästä. Lisäilen reissukuvia myös @eijamarla -instagramprofiiliin.

2 Comments

    • Eijamarla

      Voi kiitos paljon Julia! <3 Teki kyllä niin hyvää nähä jotain muutaki välillä ko omaa sohvaa. ;D Oli ihana päästä kuvaamaan tuntureita ja tykkylumipuita. Ihania oli kyllä kuvat myös teidän reissulla täsäs joku aika sitten. 🙂

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *