• Hyvinvointi,  Mielenterveys

    Masennuksesta selviytyminen – Mitkä asiat auttoivat löytämään valoa tunnelin päästä?

    Omakohtaisia masennuskokemuksia OSA 3 Joulun aika nostaa minulla esiin monenlaisia tunteita. Osa tunteista on ahdistavia ja niistä haluaisin eroon. Siksi haluan tietoisesti nostaa joulun alla esiin ajatuksen siitä, että masennuksesta selviytyminen on mahdollista. Aikaisemmin olen avannut omakohtaisia masennuskokemuksiani sarjan ensimmäisessä…

  • Mielenterveys

    Masennus ja uupuminen – mistä tunnistaa, milloin omat rajat tulevat vastaan?

    Omakohtaisia masennuskokemuksia OSA 2 Parhaillaan vietetään Mielenterveysviikkoa. Mielenterveysviikko on Suomen laajin valtakunnallinen mielenterveysaiheinen teemaviikko. Tällöin nostetaan esiin ajankohtaisia mielenterveysasioihin liittyviä teemoja. Mielenterveysviikkoa on vietetty jo vuodesta 1974 ja sitä koordinoi Mielenterveyden keskusliitto. Mielenterveysviikon kunniaksi julkaisen toisen osan kolmiosaisesta sarjasta, jossa…

  • Hyvinvointi,  Mielenterveys

    Stressi voimavarojen koettelijana ja osana elämää

    Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa sisäiset voimavarat eivät tunnu olevat oikeassa suhteessa ulkoisiin haasteisiin ja vaatimuksiin. Myös itse saattaa tällöin kasata jo valmiiksi tukalaan tilanteeseensa lisää painolastia omien odotuksien kautta luoduilla paineilla. Stressi voi joskus tällaisessa tilanteessa olla eteenpäin työntävä…

  • Mielenterveys

    Masennus, muisti sekä muistamisen ja unohtamisen vaikeus

    Omakohtaisia masennuskokemuksia OSA 1 Lokakuun 10. päivä vietetään maailman mielenterveyspäivää. Sen kunniaksi julkaisen ensimmäisen osan uudesta kolmen masennuskokemuksia sisältävän postauksen juttusarjastani. Aikaisemmin olen kirjoittanut myös masennuksen vaikutuksesta innostukseen sekä itselle tärkeiden asioiden jäämisestä sivuun elämässä. Mielenterveyspäivän kunniaksi hyppään suoraa syvään…

  • Erityisherkkyys,  Mielenterveys

    Ei kenenkään ensimmäinen vaihtoehto

    Kevät 2020 ajoi ihmiset kotiin kehittelemään keinoja olla sosiaalinen neljän seinän sisältä käsin. Pysy kotona ja pidä etäyhteyttä ystäviisi. Soita vaikka videopuheluita jos yksinäisyys vaivaa. Ja hei, ryhmävideopuhelut ne vasta hauskoja onkin, niistä voi ottaa sitten kuvia ja jakaa eteenpäin…

  • Harrastukset,  Hyvinvointi,  Mielenterveys

    Kun masennus syö intohimon

    Yksi parhaista tunteista elämässä on mielestäni innostus. Innostunut ihminen on kiinnostavaa seuraa ja innostunut olotila on itsellekin mielekäs. Olo on lähes kaikkivoipa, mikään ei tunnu voivan pysäyttää innostunutta ihmistä. Tuntuu kevyeltä ja kaikki on mahdollista. Vaikeatkin haasteet tuntuvat olevan voitettavissa,…

  • Hyvinvointi,  Mielenterveys,  Vapaa-aika

    Esteenä epävarmuus

    Taas on semmoinen päivä että pitää kyseenalaistaa kaikki itsessä persoonallisuuden piirteistä omaan osaamiseen. Raivostuttavaa, kun edellisenä päivänä on vielä ollut kovasti inspiraatiota mutta nukutun yön jälkeen inspiraatio on ryöminyt sinne saman kiven alle piiloon missä osaaminen ja itsearvostuskin yleensä huonoina…

  • Harrastukset,  Mielenterveys,  Vapaa-aika

    Pelottaako?

    Lapsuudessani eräs TV-sarja kantoi samaa nimeä, kuin otsikko. Ja todellakin pelotti. Silti sitä piti katsoa, koska kuitenkin vähän kiinnosti mistä puhutaan. Vaikka sitten pelko olikin läsnä viikkokausia, kun pelkäsin nukeksi muuttuvaa tyttöä ja seinään piirrettyä Q-kirjainta jonka merkitystä en enää…

  • Harrastukset,  Hyvinvointi,  Mielenterveys

    Vankila-mindfulness

    Mielenrauhaa, mistä sitä saa? Kun stressi ja ahdistus pääsee kasvamaan, on tärkeää löytää se itselle sopiva keino rentoutua. Todennäköisesti rentoutuminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita ja erilaiset tilanteetkin voivat vaatia omanlaisen tavan purkaa stressiä. Näitä keinoja voivat olla tilanteeseen sopiva…

  • Hyvinvointi,  Mielenterveys,  Onnellisuus

    Miksi en kirjoita

    Vaikka kirjoittaminen on ollut suurin syy oman blogini alkuun saattamiselle, paljastui se lopulta myös suurimmaksi kompastuskiveksi matkalla blogin julkaisuun. Olen pyöritellyt ajatusta blogin perustamisesta vuosia, mutta aina se on kaatunut johonkin varsin epäolennaiseen. Ei ole aikaa. Huono tietokonepöytä. Vielä huonompi…