Itsensä palkitseminen, palkituksi tuleminen ja palkinnotta jääminen
Kumpi palkitseminen on mielestäsi arvokkaampaa? Se että huomaat itse oman arvosi, vai että saat siihen pönkitystä muilta? Palkintojen ja huomionosoitusten saaminen ulkopuolelta on hienoa ja tärkeää, mutta kuinka motivoivaa on, jos palkitsemismenetelmä on rajallinen, ja itse jää aina palkittujen ulkopuolelle?…
Ota kiinni onnellisuudesta
Luin S-Ryhmän Yhteishyvä-lehden 4/2020 numerosta jutun onnellisuudesta. Juttu oli mielestäni ihana, sillä siinä nostettiin esiin tavallisten suomalaisten tavallisia iloa tuottavia hetkiä. Ne pistivät peilaamaan asiaa myös omaan elämään. Pienistä asioista, ja erityisesti niistä koostuu onnellisuus. Lehtijutussa siteeratiin kirjailija Petri Tammista,…
Kun masennus syö intohimon
Yksi parhaista tunteista elämässä on mielestäni innostus. Innostunut ihminen on kiinnostavaa seuraa ja innostunut olotila on itsellekin mielekäs. Olo on lähes kaikkivoipa, mikään ei tunnu voivan pysäyttää innostunutta ihmistä. Tuntuu kevyeltä ja kaikki on mahdollista. Vaikeatkin haasteet tuntuvat olevan voitettavissa,…
Sisäinen suodatin
Joskus joutuu tilanteeseen, jossa kokee, että olisi pakko saada sanoa jotain. Luulee tietävänsä jonkin asian paremmin kuin toinen. Ärsyttää, kun joku selittää asiaa väärin, huonosti tai vaikka liian hitaasti liian monen mutkan kautta. Tekisi niin kovasti mieli kommentoida ja tuoda…