• Harrastukset,  Onnellisuus,  Vapaa-aika

    Talvi, lunta ja luonnonrauhaa Levillä

    Kerrankin oli tähdet oikeassa asennossa; tuli talvi, lunta ja mahdollisuus lähteä viikoksi mökkeilemään Leville poikaystävän kanssa. Ajankohta oli sesonkien välissä, mutta se ei kyllä haitannut yhtään. Itse asiassa se katsottiin eduksi näin korona-aikana. Olen aina pitänyt kovasti lumesta, lumisateesta ja…

  • Harrastukset,  Onnellisuus,  Vapaa-aika

    Kirje koskettaa enemmän

    Arjen kiireissä jää usein harmittamaan, ettei itselle tärkeitä ihmisiä näe niin usein, kuin haluaisi. Läheiset ovat mielessä useinkin ja usein jään myös miettimään, miksi en tänäänkään saanut otettua yhteyttä. Varsinkin viime vuoden omiin koteihin poteroitumiset saivat miettimään, miten saisin kerrottua…

  • Onnellisuus,  Vapaa-aika

    Lemmikki perheenjäsenenä – yksityiskohtia arjesta

    Heräsin tänään siihen, että toinen kissoistani puski päämäärätietoisen tiukasti silmäkuoppaani päällään. Odotan mustaa silmää ilmestyväksi hetkenä minä hyvänsä. Aamupalan jälkeen odotin tilanteen rauhoittuvan, mutta huomiota haettiin istumalla muun muassa sylissäni olevan läppärin näppäimistölle. Lemmikki halusi taas vaan kertoa, ettei henkilökunta…

  • Erityisherkkyys,  Vapaa-aika

    Järjestelmällisyys ympärillä selkiyttää mieltä ja auttaa jaksamaan – mutta ei ole ainoa oikea tie

    Sanotaan, että menestyjät ovat järjestelmällisiä. Luin jopa aiheesta artikkelin. Siinä oli myös neuvoja siitä, kuinka tulla järjestelmälliseksi ihmiseksi. Järjestelmällisyys on minulle luontevaa, mutta en silti etsisi nimeäni menestyneiden listalta. Mutta koen järjestelmällisyyden silti helpottavan elämää. Järjestelmällisyys luo rutiineja, turvaa, johdonmukaisuutta…

  • Harrastukset,  Onnellisuus,  Vapaa-aika

    Luovuus vastaan laiskuus

    Jos on koko edellisen illan tsempannut itseään apinanraivolla, että tänään on imurointipäivä, saattaa ihan vähän ärsyttää kun selkä sanookin, että tänään ei siivota. No saattaahan se olla myös helpotus mutta menee hyvä tsemppaus ja kerätty siivousasenne hukkaan. Tällöin on hyvä…

  • Hyvinvointi,  Mielenterveys,  Vapaa-aika

    Esteenä epävarmuus

    Taas on semmoinen päivä että pitää kyseenalaistaa kaikki itsessä persoonallisuuden piirteistä omaan osaamiseen. Raivostuttavaa, kun edellisenä päivänä on vielä ollut kovasti inspiraatiota mutta nukutun yön jälkeen inspiraatio on ryöminyt sinne saman kiven alle piiloon missä osaaminen ja itsearvostuskin yleensä huonoina…